Hyvä paikka kasvaa – Iiris Rannio

1970-luvulla Lappeenranta oli hyvä paikka kasvaa. Leikkipaikoiksi riitti niin joutomaita kuin puistojakin ja monta uimarantaa. Talvisin luisteltiin Vanhalla kentällä ja laskettiin pulkalla sotilassairaalan mäkeä ja kuin itsestään hiihtoladut ilmestyivät lähimetsiin. Kotitalossa oli hyvin yhteisöllinen meininki. Lapsia oli paljon ja naapurit katsoivat muidenkin kuin omiensa perään.

Kotini oli hyvä, muttei varakas. Onneksi kaupungissa oli tarjolla paljon ilmaisia asioita, joista nyt olen kiitollinen. Tässä vain muutama: Koulu. Olin musiikkiluokalla, mistä on ollut minulle paljon iloa molemmissa koulutuksissani ja työelämässäni. Minulla oli opettajia, jotka veivät oppilaita luontoretkien lisäksi myös museoihin ja teatteriin. Rakkaimmat harrastukseni, nuorisokuoro ja teatterin nuorisolinja, eivät maksaneet mitään. Ja miten tärkeä kirjasto olikaan! Tajusin ilmaisen ja kaikille avoimen kirjaston erityisyyden vasta, kun ylioppilaskirjoitusten jälkeen vietin kesän ulkomailla.

Kollegani Aino Kivi käynnisti äskettäin kampanjan #EnOlisiTässä, joka kehottaa meitä kaikkia miettimään, mitä olemme yhteiskunnalta saaneet. Lapsuudessani koulutus ja kulttuuri nähtiin satsauksena tulevaan. Onnekasta! Olen sukuni ensimmäinen ylioppilas ja maisteri, hyvinvointiyhteiskunnassa kasvanut.

Lappeenrannan 325-vuotisjuhlissa kesällä 1974 seisoin pienenä kuorolaisena Kimpisen kentällä laulamassa muiden nuorisokuorolaisten kanssa Huomispäivän asukkaiden laulua.

Mikään kaupunki ei ole muuta

mitä sen tekijät, ihmiset, on.

Se on vain pelkkää kiveä, puuta,

kuollut kuori ja eloton,

elleivät ihmiset siinä elä!

Huomenna tämä kaupunki on meidän!

Me tuolloin Kimpisen kentällä laulaneet teemme nyt päätöksiä, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen, tämän päivän lasten elämään ja aikuisuuteen. Toivottavasti meillä on viisautta varjella kaikkien tasapuolista oikeutta koulutukseen ja kulttuuriin.

http://www.imatralainen.fi/blogi/469374-hyva-paikka-kasvaa

Onneksi asun hyvinvointivaltiossa – MäSäMutsi

Vaikka vuoden 2016 Suomi ei ole aina tuntunut hyvinvointivaltiolle, kiitos erilaisten leikkausten, jotka ovat koskettaneet erityisesti pienituloisia, syrjäytymisvaarassa olevia, perheellisiä sekä muuten heikommassa asemassa olevia, niin voimme silti pitää Suomea hyvinvointivaltiona. Varsinkin jos katsomme asiaa maailman laajuisesti, voimme edelleen todeta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Meidän kuitenkin täytyy toivoa ja pyrkiä omilla toimilla vaikuttamaan, että pysymme jatkossakin hyvinvointivaltiona, joka välittää myös niistä heikoimmassa asemassa olevista.

Itse voin rehellisesti myöntää, että en olisi tässä, jos en asuisi hyvinvointivaltiossa. Ja voin hyvillä mielin perustella tämän asian:

Peruskoulu
Ilman pakollista (ja ilmaista) peruskoulua en todennäköisesti olisi enää elossa. Ilman peruskoulua, kukaan ei olisi puuttunut minun kotioloihini. Jos peruskoulu olisi ollut maksullinen, en olisi sinne koskaan päässyt. Voin vaan kuvitella mitä kaikkea muuta käyttötarkoitusta rahalle olisi keksitty, vaikka sitä olisi ollut minun koulumaksuihin.

Toisen asteen koulutus ja korkeakoulu
Jos nämä koulut eivät olisi olleet ilmaisia, en olisi koskaan voinut pienen vauvan äitinä lähteä opiskelemaan. Tai ehkä olisin, mutta olisin tänä päivänä varmasti korviani myöten veloissa, koska minut olisi pakotettu ottamaan kaikki mahdolliset lainat joita voi saada. Nyt olen selvinnyt ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun vain kahden vuoden opintolainalla, muuten olen rahoittanut opinnot työllä ja opintotuella. Jos opiskelu olisi maksanut, en olisi koskaan valmistunut ammattiin ja saanut vakituista työpaikkaa. Tekisin todennäköisesti erilaisia keikkaluonteisia hanttihommia pienellä palkalla.

Terveydenhuolto
Ilman kaikille tarkoitettua laadukasta ja melkein ilmaista terveydenhuoltoa en todennäköisesti olisi enää elossa. Jos terveydenhuoltoon pääsemiseksi tarvitsisi vakuutuksen tai paljon rahaa, olisin varmasti kuollut, kun sairastuin IBD:n ja myöhemmin vielä MS-tautiin. Mutta koska Suomessa hoidetaan kaikki, katsomatta lompakon paksuuteen, voin pitää itseäni melkein terveenä. Olen viettänyt elämästäni yhteensä yli vuoden sairaalan eri osastoilla. Minua on leikattu neljä kertaa. Minulle on kirjoitettu lääkkeitä, jotka maksavat yli 2000€ kuukaudessa joista itse olen maksanut 3€ omavastuun. Ilman hyvin toimivaa julkista terveydenhuoltoa en varmastikaan olisi tässä.

Tuet sairastuneelle
Suomessa sairastuneen tuet ovat hyvät. Kuinka moni edes tiedostaa, että onni on sairastua Suomessa. Suomessa sairastunut saa sairauspäivärahaa, mikä on melkein oma palkka, aina 300 päivältä. Sairauden jatkuessa tuki muuttuu kuntoutusrahaksi, joka on pienempi, mutta kuitenkin ansioihin sidonnainen. Jos työkyky menee pysyvästi osittain tai kokonaan voi sairastunut saada osatyökyvyttömyyseläkkeen tai työkyvyttömyyseläkkeen. Itse olen saanut elämäni aikana useaan otteeseen sairauspäivärahaa ja olen ollut vuoden ajan myös kuntoutusrahalla. Sairastunut saa myös tukea sairauden hoitoon tarvittaviin matkoihin sekä lääkinnälllistä ja muuta kuntoutusta aina tarpeen mukaan.

Lapsiperheiden etuudet ja palvelut
Suomessa lapsiperheiden etuudet ja palvelut ovat euroopan kärkeä, vaikka niitä on viime vuosina leikattu erittäin reippaalla kädellä. Ainakin vielä annetaan mahdollisuus hoitaa lasta kotona kolme vuotiaaksi asti. Jokainen äiti/vanhempi/lapsi on oikeutettu vanhempainrahaan, äitiysavustuksen, lastenhoidon tukeen ja lapsilisiin, tuloista riippumatta. Ilman näitä etuuksia en varmastikaan olisi tässä odottamassa meidän kolmatta lasta, vaan lapsiluku olisi jäänyt yhteen, jos siihenkään. Lisäksi lapset meille ovat mahdollistaneet ilmainen neuvola, jonka kautta olemme saaneet tukea raskausaikaan että lapsen hoitoon sekä terveystarkastukset ja -seurannat.

Kuntien järjestämät ilmaiset perhekerhot ovat olleet pelastus pikkulapsi aikaan. Siellä on saanut tavata toisia vanhempia ja päässyt jakamaan ajatuksia äitiydestä. Ilman kunnallista päivähoitoa en olisi kyennyt opiskelemaan lapsen syntymän jälkeen. Kunnallinen päivähoito on vielä erittäin edullista korkeimmallakin maksulla, verrattuna yksityiseen päivähoitoon ilman kelan etuuksia.

Liikunta ja kulttuuri
Olen päässyt nauttimaan edullisista tai jopa ilmaisista liikuntaharrastuksista jo nuoresta iästä alkaen. En varmastikaan olisi koskaan päässyt mihinkään harrastustoimintaan, jos kunta ei olisi järjestänyt erilaista toimintaan lapsille. Myös aikuisille järjestättävät liikunta ja harrastustoimet ovat tulleet tässä vuosien saatossa tutuksi. Näiden turvin olen saanut harrastaa erittäin monipuolisesti pienellä rahalla. Ilman kirjastoja olisi minulla varmasti jäänyt monet kirjat lukematta, myös ne koulujen tenttikirjat. Kirjastojen ansiosta olen saanut sivistää itseäni ja olen voinut opiskella, silloin kun rahasta oli äärimmäisen tiukkaa.

Kiitos, että olen saanut syntyä Suomeen. Toivottavasti Suomi pysyy jatkossakin tällaisena.

https://masamutsi.blogspot.fi/2016/12/onneksi-asun-hyvinvointivaltiossa.html

#EnOlisiTässä – Krista Airola

En olisi tässä ilman Pohjois-Karjalassa toimivia mielenterveyden ammattilaisia. Mielenterveystyöstä puhutaan paljon nykyään eikä kaikki puhe suinkaan ole positiivista – mutta minua on autettu, mahtavalla tavalla. Olen saanut apua silloin kun olen sitä tarvinnut, minua on kiskottu ylöspäin ja tiedän jälkikäteen ettei se ole aina ollut helppoa. Silloin kun olen omasta mielestäni ollut ”täysin kunnossa”, minut on pidetty avun piirissä ja saatu ehkä hiljalleen uskomaan ettei kaikki ole ok. Ja nyt, olen tässä, tilanteessa jolloin minun puolestani voidaan hymyillä ja iloita.

En olisi tässä ilman perhettäni ja lähisukuani. He ovat seisseet rinnallani ja pitäneet minua pystyssä silloin kun omat jalkanut eivät ole kestäneet. Etenkin vanhempani ovat tehneet kaikkensa minun puolestani eikä se varmasti aina ole ollut heille helppoa – en edes tiedä kuinka paljon voisin kiittää heitä siitä. Myös muu perheeni sekä lähisukuni ovat olleet korvaamaton tuki eikä elämässäni olisi aivan näin suurta onnea ilman erästä maailman ihaninta tyttöä, kummityttöäni.

En olisi tässä ilman ystäviäni. Ystäviä isolla Y:llä ei ole kovin montaa, mutta heille voin sanoa mitä tahansa ja he ymmärtävät. Voin laittaa viestiä, soittaa, puhua, he ovat tukena.

En olisi tässä ilman kirjallisuutta. Kirjallisuutta, kirjastoja, Paiholassa asuessani aivan vieressä käynyttä kirjastoautoa. En olisi tässä ilman kirjablogiyhteisöä, valtavaa iloa mikä kirjan aiheuttaman tunteen jakamisesta tulee. Kirjallisuus, kirjapöhinät, kirjaihmiset. En olisi tässä ilman teitä.

Kiitos. Kiitos kaikille. Tämä oli tunteiden täyttämä purskahdus, joka vaati tulla kirjoitetuksi.

http://kristankirjat.blogspot.fi/p/blog-page.html

#EnOlisiTässä – Marko Puittinen

#EnOlisiTässä-kampanjan myötä haluan kertoa oman tarinani.

Synnyin Helsingissä vuonna 1983, olin perheeni ainoa lapsi. Varhaislapsuuteni ei ollut helppo. Vanhempieni alkoholismi ja sen liitännäisvaikutukset tekivät elämästä pelottavaakin. Minulla ei ole montaa tarkkaa muistikuvaa ajanjaksosta. Joskus olin lelulaatikossa piilossa kovaäänisiä, humalaisia aikuisia. Joskus poliisiauto saatteli minut kotiini turvaan. Muistan mummoni soittaneen iltaisin huolehtien olinko kotona ja turvassa. Oli niitä mukaviakin hetkiä, leikkipaini isän kanssa, koiranpennun hankkiminen.

Seitsemänvuotiaani tapahtui elämässäni merkittävä käänne. Palasin normaalisti koulusta kotiin, äiti ja isä olivat kotona, isä päiväunilla. Olin jollain tavalla tietoinen, että äiti oli väsynyt. Sinä päivänä hän teki, niin kuin oli kai pariin kertaan jo koittanut. Syitä en tiedä, hänen oma jaksaminenko? Äitini teki itsemurhan, viimeinen muistikuvani hänestä on, kun hän makasi verilammikossa pihakadulla.

Tie vei vuodeksi lastenkotiin, sillä isä tai sukulaiset eivät pystyneet minusta huolehtimaan. Toisen luokan suorittaminen, ja millaista elämäni lastenkodissa oli, on minulle pelkkää mustaa. Muistan vain luokanopettajan epäammatillisen huudon luokkalaisiamme kohtaan. Ja millainen harmaa Volkswagen-merkkinen pakettiauto lastenkodilla oli.

Olin onnekas ja löysin rakastavan sijaisperheen, joka otti minut luokseen asumaan. Muistan, että kriisin vuoksi en ollut ehkä helpoin lapsi hoitaa, taisin joskus purrakin sijaisvanhempiani. Välillä kävin polilla tapaamisissa. Elämä alkoi kuitenkin pikkuhiljaa muotoutua urilleen. Sijaisisäni oli bussikuski ja –äiti kaupanmyyjä. Varhaislapsuuden yksi haaveammateistani oli juuri bussikuski, mikä onni ja sattuma!

Sain peruskoulun suoritettua, ihan tyydyttävin paperein. En ollut täysin varma jatkohaaveistani, joten kävin korottamassa arvosanojani kymppiluokalla. Siinä kohtaa minusta piti tulla elokuvaohjaaja ja hain lukioon, mihin pääsinkin. Armeijavuoden aikana tuo ammattihaave haihtui ja heräsin: ehkä kuitenkin haluan tehdä hyvää ja hain sosionomi- sekä sairaanhoitajakoulutukseen. Loppu onkin historiaa.

En olisi tässä ilman suurta rakkautta, ilman välittämistä, ilman aitoa hyvyyttä. Työni puolesta haluan tukea nuoriamme ja antaa heille toivoa, sillä ikinä peliä ei olla hävitty. Kotona haluan olla maailman rakastavin isä ja muutenkin olla elämässä esimerkkinä. Toivon, että minut tullaan muistamaan hyväntekijänä, ajattelijana, heikomman puolustajana. Olen ikuisesti kiitollinen sijaisvanhempieni rakkaudesta. Mutta myös viranomaisista, ketkä minua auttoivat.

Varhaislapsuuden tapahtumien jälkeen en ollut yhteyksissä isääni. Monet kysyivät miksi en. Ehkä ajattelin aina, että vielä se päivä tulee. Ikinä ei tullut. En tiedä olinko katkera vai pelkäsinkö. Jälkeenpäin harmittaa tekemäni valinta, olisi ollut mahtavaa näyttää, että onnistuin. Eikä isä paha ollut. Hän oli sairas. Myöhemmin kuulin, että olihan hän pohtinut, että mitenhän minulla menee.

Joulun aikana sytytän kynttilän isälle ja äidille, sekä myös mummolleni. Olen kuitenkin osa heitä ja tulen aina olemaan. Oli tarina sitten minkälainen tahansa.

http://markopuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228072-enolisitassa

Isän kuusi syytä rakastaa hyvinvointivaltiota – Pasi Huttunen

Olen niin sanotusti hyväosainen, joten voi hyvin olla, että pärjäisin toisenlaisessa järjestelmässä. Mieluummin kuitenkin elän hyvinvointivaltiossa ja toivon todella, että Suomi pidetään sellaisena.

1. Ilman tuloerojen ja eriarvoisuuden tasaamista yhteiskunta olisi paitsi räikeän epäoikeudenmukainen myös räikeän epätasa-arvoinen. Vaikka tasa-arvon eteen on vielä paljon työtä tehtävänä, on tilanne Suomessa kuitenkin vertailtaessa aika hyvä. Joutuisin luultavasti tekemään jotain paljon epämiellyttävämpää työtä paljon epätoivoisemmalla vimmalla saadakseni perheelleni leipää pöytään. Puolisoni puolestaan olisi luultavasti melko lopullisesti jumahtanut kotiin jos emme sattumoisin olisi löytäneet jotain vielä huono-osaisempaa nälkäpalkalla lapsia kaitsemaan, jotta puolisonikin voisi tehdä jotain, mitä vain, työtä huonolla palkalla ja olemattomilla työehdoilla. Osallistuva isyys olisi sitä, että joskus näkisin lapsiani. Koulutustasoni tosin saattaisi olla sitä luokkaa, että en ehkä hahmottaisi osallistuvaa isyyttä ylipäänsä mahdollisuutena.

2. Minun ei tarvitse miettiä, kuinka löydän valtavia rahasummia lasteni kouluttamiseen. Minun ei tarvinnut koulushoppailla, koska kaikki koulut ovat melkoisen tasalaatuisia. Lapseni saavat koulussa riittävästi hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Ekaluokkalaiseni pääsee iltapäivällä kohtuuhintaiseen iltapäiväkerhoon sen sijaan, että istuisi yksin kotona tuntikausia ennen kuin muut ehtivät kotiin.

3. Perheenjäsenen sairastuminen ei syökse perhettä köyhyys- ja syrjäytymiskierteeseen, eikä sitä varten ole tarvinnut ottaa vakuutusta. lapseni on myös rokotettu. Neuvolajärjestelmä on ollut tukena etenkin äidille ja ottanut isoja askeleita myös isien huomioimisessa. Nyt taidamme tarvita röntgenkuvat toisen lapsen kädestä, eikä ole homma eikä mikään marssia sairaalaan, jossa kuvat otetaan. Siihenkään ei talous kaadu, vaikka jotain toimenpiteitäkin jouduttaisiin tekemään. Hyvinvointivaltio on se vakuutus.

4. Varhaiskasvatus on ollut hyvin merkittävä lasteni kasvussa ja kehityksessä sosiaalisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja se on antanut mahdollisuuden siihen, että sekä minä että puolisoni olemme voineet opiskella ja tehdä töitä. Saimme nauttia jopa subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Ikävä kyllä se ilo meni seuraavilta, sillä joensuulaisilla poliitikoilla ei ollut rohkeutta pitää siitä kiinni.

5. Sekä päiväkodissa että koulussa lapsiani on kuskattu teatteriin ja muihin taidepläjäyksiin ilman lisäkustannuksia vanhemmille. Minulla ehkä olisi ollut sekä varaa että halua maksaa jopa ne lisäkustannukset, mutta kaikilla ei. Lapsista tuskin kuitenkaan juuri kukaan haluaa jäädä pois niiltä retkiltä ja taide-elämykset ovat niin tavattoman tärkeitä lapselle. Julkisella rahalla on rakennettu nekin tilat, joissa lapseni käyvät pelaamassa sählyä ja harjoittelemassa karatea.

6. Minun ei tarvitse toppuutella lasteni haaveita ja unelmia, koska yhteiskuntamme kohtalaisen hyvin takaa jokaiselle mahdollisuudet toteuttaa mitä erilaisimpia unelmia. Minun ei tarvitse kertoa lapselle, että tämäkin haave on meidän tuloluokkamme saavuttamattomissa.

Ilman hyvinvointivaltiota tätäkään blogia ja montaa muuta vapaaehtoisena sivuhommana tehtyä kulttuurituotetta tuskin olisi. Valtavat määrät potentiaalia jäisi hyödyntämättä kun lahjakkaat, luovat ja idearikkaat ihmiset joutuisivat keskittämään energiansa perustoimeentulon hankintaan. Sellaista isyyden asiantuntijuutta, jota mekin tässä jalostamme, ei välttämättä olisi eikä sen kaipuuta ehkä osattaisi sanoiksi pukea. Virheetön ei hyvinvointivaltio ole, mutta ei toisaalta korjaus- ja kehittämiskelvotonkaan. Olisi parempi tapella siitä kuinka kehitämme sitä kuin ajaa sitä alas. Tämä tulee olemaan ajatukseni myös silloin kun teen äänestyspäätöstä ensi keväänä kuntavaaleissa. Toivottavasti moni muukin ajattelee samoin.

https://lapsellisetmiehet.blogspot.fi/2016/12/isan-kuusi-syyta-rakastaa.html

#EnOlisiTässä – Marjo-Riikka ”Maro”Romo

#neuvolat #terveydenhuolto #päivähoitojärjestelmä #koulujärjestelmä #opintotuet #kirjastot #lapsilisät #päivärahat #sosiaaliturva #kela #poliisi #äänioikeus #sananvapaus #luonto #uimahallit #puhtaanvedenuimarannat #nuorisotalot #musiikkiluokat #liikuntaluokat #erityisluokat #kouluterveydenhuolto #psykologit #pelastuslaitos #lastensuojelupiiri
KANNATTAA PYSÄHTYÄ HETKEKSI MIETTIMÄÄN, MITÄ KAIKKEA MEILLÄ ON JA TOISILLA EI OLE. MEILLÄ ON ASIAT AIKA HYVIN. PIDETÄÄN NE SELLAISENA.

#EnOlisiTässä – Anna Nousiainen

EnOlisiTässä ilman vapautta ja vahvistusta opiskelulle, lukemiselle ja kulttuurin kokemiselle. Sitä sain kotoa, eskarista, koulusta, harrastuksista, terveydenhoidosta, kesätöistä, yliopistosta, töistä ja vapaa-ajasta. Koska se oli turvallista eikä maksanut kuin paikallisjunan 16-vuotiaalle myytävän kuukausilipun ja oppikirjojen verran, voin peruskoulun jälkeen lähteä pääkaupunkiin haluamaani lukioon, jossa opin ranskaa, saksaa, historiaa, pimiötyöskentelyä, ilmaisutaitoa, musiikkia, kuvien katsomista, itsenäisyyttä, ajattelua ja sivistystä. Koska korkeakoulutus oli kaikille avointa ja valinnanvapaus toteutui, voin opiskella yhtä alaa vuoden ja aloittaa pääsykokeiden toisella yrityksellä haluamani alan opinnot. Voin minkään estämättä ja vain koska minua kiinnosti tehdä opintoja muissakin tiedekunnissa, käydä kahdesti opiskelijavaihdossa ulkomailla ja harjoitteluohjelmiin osallistumalla saada kokemusta ja suuntaa uralleni. Nyt 31-vuotiaana naisena olen voinut työskennellä viisi vuotta valmistumisen jälkeen juristin ammatissa. Nyt kirjoitan väitöskirjaa rikosoikeudesta ja rakastamastani kuvataiteesta, saan keväällä varatuomarin arvon, tulin toissapäivänä nimitetyksi auskultointikaupunkini lakimiesyhdistyksen hallitukseen ja pyrin kolmatta kertaa poliisin koulutukseen. Ilman sukupuoleen, varallisuuteen, taustaan, valintoihin ja mielipiteisiin nähden tasa-arvoista suomalaista yhteiskuntaa ja sen mahdollisuuksia päästä osalliseksi tiedosta, kulttuurista ja vaikuttamisesta en olisi tässä ja voisi elää arvoilleni ja oppimalleni uskollisesti niitä edistäen.

#EnOlisiTässä – Timo Ventola

Synnyin ja kasvoin keskiluokkaisessa kaupunkilaisperheessä. Tämä esim. tarkoitti, että puhdas vesi, kylmä tai kuuma ei ole koskaan ollut ongelma. Valtion rakentama verkko on tuonut asuntooni energiaa, jonka avulla olen napin painalluksella pystynyt karkottamaan pimeyden, lämmittämään ruokani ja käyttämään erilaisia vitkuttimia pölynimuria, pesukonetta,.Ruoka-aineet ovat pysyneet tuoreina jääkaapissa. Nyt tämä verkosto on myyty pilkkahintaan australialaiselle yhtiölle.
Valtion rakentama puhelinverkko on taannut mahdollisuuden kilauttaa kaverille niin halutessani. Postilaitos on kuljettanut kirjeeni vastaanottajalle nopeasti ja luotettavasti. Puhelinverkot on nyt yksityistetty ja postilaitos yhtiöitetty.
Valtion rakentamat maantiet ja rautatieverkko, lentokentät ja satamat ovat tehneet helpoksi matkustaa maan eri osiin ja ulkomaille joko omalla autolla tai julkisilla kulkuneuvoilla.
Lukemaan ja laskemaan opin ilmaisessa kansakoulussalaajemman yleissivistyksen, jonkinlaisen ruotsin, englannin ja saksan kielten taidon sain sain verovaroin kustannetussa kansakoulussa ja lähes ilmaisessa keskikoulussa ja lukiossa. Olin etuoikeutettu. Minun nuoruudessani koulutus ei ollut tasa-arvoista. Vain reilusti alle puolet ikäluokasta jatkoi neljän kansakouluvuoden jälkeen oppikouluun. Vasta peruskoulu-uudistus toteutti tasa-arvoisen 9 vuotisen yleissivistävän koulutuksen.
Sain unelma-ammattiini kalliin koulutuksen Suomen Teatterikoulussa ja olen koko urani työskennellyt yhteiskunnan voimakkaasti tukemalla, alalla pääosin verovaroilla tuetuissa työyhteisöissä.
En todellakaan olisi tässä ilman korkeatasoista lääketieteellistä osaamista ja julkista terveydenhuoltoa, jossa tunnistettiin vaikea sydänsairaus ja hoidettiin se leikkauksella kuntoon 10 vuotta sitten.Kelan melkein kokonaan maksamat lääkkeet ovat pitäneet minut elossa.
Kun ajattelen hyvinvointivaltiota minusta tuntuu, että olen saanut poimia rusinat pullasta. Olen saanut tehdä sitä työtä, jonka olen kokenut omakseni. Olen saanut apua kun olen sitä tarvinnut ja hoitoa kun olen sairastunut. Olen vihainen ja surullinen nykyisestä hyvinvointivaltion tuhoamisesta, kurjimmassa asemassa olevien syrjäytyneiden, työttömien, opiskelijoiden, pienituloisten, eläkeläisten elämän kuristamisesta. Olen surullinen tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen ja peruskoulutuksen alasajosta. Olen surullinen ja vihainen viidakon lakien, suvaitsemattomuuden jopa rasismin leviämisestä yhteiskunnassamme. Meillä on vastuu kaikista lähimmäisistämme ikään, sukupuoleen, maailmankatsomukseen, uskontoon ja kansallisuuteen katsomatta.
”Sen minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen olette tehneet minulle.”