7/28 Silmäni aukesivat 51-vuotiaana

Unto Hämäläinen kirjoittaa Perässähiihtäjä-bloginsa pimeästä puolesta

HS 20121122 Kolumnikuva Toimittaja Unto Hämäläinen. Kuva: Mitro Härkönen / HS
HS 20121122 Kolumnikuva Toimittaja Unto Hämäläinen. Kuva: Mitro Härkönen / HS

Helsingin Sanomien toimitukseen levitettiin syksyllä 2005 lehden johdon toivomusta. Päätoimittajat toivoivat, että lehden toimittajat ryhtyisivät tavallisten töidensä ohessa kirjoittamaan blogia.

Siihen aikaan blogi oli uusinta uutta journalismissa. Innostuin ajatuksesta ja perustin oma blogin, jonka nimeksi annoin Perässähiihtäjä.

Aikomus oli keskustella presidentinvaaleista, jotka järjestettäisiin tammi-helmikuussa 2006. Olin kokenut toimittaja, työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta politiikan uutistehtävissä. Politiikan toimittajana urani oli huipentunut vuosina 1994-2001, jolloin olin ollut Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimiehenä.

Näiden kiihkeiden vuosien jälkeen olin siirtynyt HS:n Kuukausiliitteen toimittajaksi ja lehden pääkirjoitusaukeaman kolumnistiksi.

Iältäni olin 51-vuotias.

Kokemuksesta huolimatta tein karkean virheen. Aloitin blogin pitämisen huonosti valmistautuneena ja miettimättä tarpeeksi. Huono harkinta kostautui pian: blogini keskustelupalsta paisui valtavaksi keskusteluareenaksi. Luin ja editoin yökaudet keskustelupalstan kommentteja, joita suorastaan tulvi.

Niissä vaaleissa ei ollut toista yhtä suosittua keskusteluareenaa, ja kiinnostusta lisäsi vielä se, että vaaleista tulikin odotettua mielenkiintoisemmat.

Ensin jännitettiin, valitaanko presidentti Tarja Halonen suoraan ensimmäisellä kierroksella. Ei valittu. Sitten kiisteltiin, kumpi pääsee Halosen kumppaniksi toiselle kierrokselle, pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vai varapääjohtaja Sauli Niinistö (kok)? Niinistö pääsi.

Lopulta vaali huipentui Halosen ja Niinistön välillä käytyyn tiukkaan kaksinkamppailuun, jonka Halonen voitti luvuin 51,8 % – 48,2 %.

Perässähiihtäjän keskustelupalstalla julkaistiin peräti 3900 kommenttia.

HS:n verkkoekspertti , kehityspäällikkö Pekka Pekkala kirjoitti yhteenvedossaan helmikuussa 2006 näin:

”Kävin uudelleen läpi kävijätilastoja. Unskin blogi on ollut ihan käsittämättömän suosittu. Tuo 81.000 eri kävijää (päivässä) on ihan KÄSITTÄMÄTÖN luku.”

Otin kiitokset ja kehut vastaan. Kiersin esiintymässä tilaisuuksissa sekä radiossa ja televisiossa. Minusta oli yhtäkkiä tullut politiikan ja blogien guru.

Jätin kuitenkin julkisesti kertomatta yhden tärkeän asian: Olin aivan kauhuissani. Kun suljin vaalien jälkeen blogini, päätin, että en ikinä avaisi sitä uudestaan.

Kaikkein kauhistuttavinta oli se, että minä – yksin minä – tiesin, keitä nimimerkkien takana piileskeli. 51-vuotiaana opin, miten fiksuista ja sivistyneistä suomalaisista tuli ihmishirviöitä, kun he saivat käyttöönsä sananvapauteen kuuluvan vallan, mutta heidän ei tarvinnut kantaa siihen kuuluvaa vastuuta.

Valtaosa keskustelijoista oli fiksuja, mutta liian paljon oli myös sananvapauden väärinkäyttäjiä. Heidän takiaan jouduin tekemään valtavasti töitä, jotta sain keskustelun pysymään edes jossain määrin järjellisenä.

Vielä vuosien jälkeen saatoin kavahtaa ihmisiä, joiden nimimerkkioksennuksia olin syksyllä 2005 siivoillut. Päätteen ääressä heistä oli paljastunut jotain sellaista, jota en olisi heistä uskonut. Joukossa oli paljon tuttuja ihmisiä, jopa vanhoja ystäviä, puhumattakaan yhteiskunnan yläkerrosten vallasväestä.

Kokemuksen viisastuttamana ilmoitin, että en julkaise kommenttipalstalla nimimerkkikirjoituksia, kun avasin Perässähiihtäjän uudelleen vuoden 2007 eduskuntavaalien alla.

Muutamat presidentinvaalien nimimerkkikommentaattorit närkästyivät ja paheksuivat, että loukkasin muka sananvapautta. Nauratti: Fariseukset!

En heltynyt. Pidin samalla periaatteella blogia kaikissa eduskunta-, presidentin-, kunta- ja eurovaaleissa marraskuuhun 2016, jolloin lopetin blogin, koska ryhdyin valmistautumaan eläkepäiviin. Blogin finaalissa kommenttipalsta oli auki yhtä mittaa 2,5 vuotta.

Kävimme blogissa hyvää ja järkevää sekä asiallista keskustelua lähes kymmenen vuoden ajan. Ei se olisi onnistunut, jos keskustelijat eivät olisi kirjoittaneet omilla nimillään.

Blogin pitäminen oli huima urakkani, mutta en valita. Minulla oli hyvä omatunto. Sen kanssa oli mukavaa mennä nukkumaan.

Unto Hämäläinen, toimittaja, Helsingin Sanomat

7/28 puheenvuoroa sananvapaudesta

suomifinland100-banneri_valkoinen_rgb_790x444

#EnOlisiTässä -kampanja kasvaa Suomi 100 –juhlavuoden mittaiseksi, yhteiskunnalliseksi ja kollektiiviseksi taideteoksi.

Helmikuun teema #EnOlisiTässä -kampanjassa on sananvapaus. 28 suomalaista ajattelijaa kirjoittavat aiheesta otsikolla XXX puheenvuoroa sananvapaudesta. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, toimittajia, filosofeja, poliitikkoja ja ihan tavallisia ihmisiä. Tekstejä on yksi kuun jokaiselle päivälle.

#EnOlisiTässä -kampanja on valtakunnallinen ja sitoutumaton, niin puoluepoliittisesti kuin aatteellisestikin. Kampanja pyörii vapaaehtoisvoimin – se on takaisinmaksua siitä, mitä olemme saaneet. #EnOlisiTässä käynnistyi spontaanisti, yhdestä facebook-päivityksestä ja kasvoi siitä kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Ihmisten tarinoita löytää kampanjan blogista.

Pro Hyvinvointivaltio