25/28 Sananvapauden ongelmista Suomessa

Heikki Pursiainen kirjoitti sananvapaudesta

Sananvapaus ei kohtaa olennaisia uhkia Suomessa. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kuitenkin joitakin sananvapauteen liittyviä kipupisteitä. Esitän joitakin näihin liittyviä ajatuksia.

1 Pakko ei ole ratkaisu

Sananvapautta pitää rajoittaa lainsäädännöllä mahdollisimman vähän. Missään tapauksessa lainsäädäntöä tai lain tulkintaa ei pitäisi kiristää nykyisestä. Puhetta ei pidä kieltää lailla vain sen vuoksi että se on vastenmielistä, ei vaikka se olisi äärimmäisen vastenmielistä.

Valtion tehtävä ei ole päättää millainen puhe on sopivaa. Se on meidän tehtävämme. Me päätämme, millaista puhetta suvaitsemme omissa yhteisöissämme ja lähipiirissämme. Voimme perustaa vapaaehtoisia yhteisöjä, jossa jäsenet sitoutuvat tiettyihin arvoihin. Vapaaehtoisen yhteisön jäseniltä voidaan siis edellyttää huomattavasti enemmän kuin pelkkää lain noudattamista.

Mutta valtio ei ole arvoyhteisö. Sen jäsenyys ei ole vapaaehtoista. Valtion tehtävä ei siksi ole säädellä puhetta, eikä ylipäänsä asettaa sopivalle käytökselle enempää rajoja kuin on aivan pakko. Emme voi ulkoistaa vastuuta omasta ja yhteisöjemme puheesta valtiolle. Se on kansalaisyhteiskunnan itsesääntelyn tehtävä.

Tämä itsesääntely ei aina näytä toimivan Suomessa. Puolueet ovat hyvä esimerkki tiettyihin arvoihin sitoutuneesta yhteisöstä. Kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet, myös perussuomalaiset väittävät sitoutuneensa ihmisten tasa-arvoon etniseen alkuperään, uskontoon, ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Mutta koska puolue sietää jäseniltään ja johtajiltaan toistuvia rasistisia puheita, sen sitoutuminen näihin arvoihin on kyseenalaista.

Perussuomalaisten hallituskumppanit eivät nekään ole puuttuneet asiaan riittävän tarmokkaasti. Rasistisia lausuntoja antaneet persuloikkarit ovat kelvanneet myös oppositiolle. Suomalaiset puolueet eivät siis tee velvollisuuttaan. On niiden tehtävä estää rasismin pesiytyminen poliittiseen keskusteluun, eikä tehtävää voi ulkoistaa tuomioistuimille.

Puolueet eivät siis ota riittävästi vastuuta poliittisen keskustelun sisällöstä.

Seurauksena ovat jatkuvat julkiset vaatimukset sananvapauden yhä suuremmalle rajoittamiselle. Naurettavat oikeudenkäynnit tekevät urpoista marttyyrejä. Kun itsesääntely ei toimi, vaaditaan pakkotoimia. Tämä on huolestuttavaa.

2 Pilkan sensurointi

Toinen jonkin verran huolestuttava sananvapauteen liittyvä suuntaus on pyrkimys pilkanteon rajoittamiseen. Linnan juhlien yhteydessä vaaditaan, ettei hienoston pukuja, käytöstä tai ulkonäköä saisi pilkata.

Jääkiekkosankari Teemu Selänteen tapaus on myös yksi viimeaikainen varoittava esimerkki pilkanteon rajoittamisesta. Selänteestä (hyvin lempeästi) huumoria tehnyt video poistettiin, kun Selänne pahoitti mielensä. Iltapäivälehden päätoimittaja syytti toista Selänteeseen kohdistuvaa pilkantekijää vihapuheesta.

Pilkanteolla on kuitenkin tärkeä tehtävä vapaassa yhteiskunnassa. Pilkkaamalla ministeriä pömppömahan tai hassun iltapuvun takia muistutamme itsellemme, että vallanpitäjätkin ovat ihan samanlaisia kuin me muutkin. Selänteen pilkkaaminen varsinkin silloin, kun hän lausuu mielipiteitä muusta kuin jääkiekosta on tärkeä tapa rajoittaa Selänteen mahdollisuuksia valjastaa tähteytensä poliittisiin tarkoituksiin.

Suomen laissa myös jumalanpilkka on edelleen kielletty. Se on huono juttu. Pyhiä asioita pitää voida pilkata. Asioiden julistaminen pyhäksi on vallanpitäjien vanha temppu, jolla valtarakenteita ylläpidetään ja kyseenalaistaminen estetään. Tehokas vastalääke tähän on kunnon jumalanpilkka.

Siksi valtio ei saa suojella kenenkään pyhää pilkalta. Jokaisella on oikeus pitää pyhänä mitä haluaa, mutta valtio ei saa asettua minkään pyhän puolelle.

3 Ns. valtamedia

Suomalainen yhteiskunta, myös media on, konsensusajattelun läpitunkema. Joskus tämä ilmenee tympeänä varmuutena siitä, miten Suomi on maailman paras maa ja suomalainen hyvinvointivaltio on ihmiskunnan kehityksen huipentuma. Vaihtoehtoisia äänenpainoja on vaikea löytää ns. valtamediasta. Populistien suussa tämä sinänsä todellinen ilmiö on muuttunut valtamedian itsesensuuriksi ja eliitin salaliitoksi.

Oma kokemukseni konsensusta vastaan haraavan ajatuspajan toiminnasta antaa kuitenkin aihetta optimismiin. Jos tuottaa korkeatasoista sisältöä ja esittää perusteltuja kantoja, niitä on mahdollista saada kuuluviin. Tämä on erityisesti mahdollista omissa levityskanavissa kuten blogissa ja sosiaalisessa mediassa, mutta myös ns. valtamediassa.

Valtamedian vastapainoksi on syntynyt valheita tarjoileva roskamedia. Se on tympeä ilmiö. Luotan itse kuitenkin ihmisten kykyyn ajatella kriittisesti. Myöskään roskamedian kohdalla kiellot ja pakko eivät ole oikea lähestymistapa.

4 Yleisradio

Yleisradion tilanne on kiinnostava. Yksi suomalaisen valtiokeskeisyyden omituisimmista ilmenemismuodoista on usko siihen, että vain valtion omistama media voi olla täysin riippumaton. Tosiasiassa median pitäisi olla riippumaton nimenomaan valtiosta. Kun median itsenäisyys on jossakin kadonnut, syynä on poikkeuksetta ollut valtio.

Todellinen riippumattomuus valtiosta ei tietenkään ole mahdollista jos elää valtion rahoilla. Nyt suomalaiset ovat jälkijättöisesti osittain heränneet tähän todellisuuteen. Miten voi uskoa Ylen raportoivan tiukasti hallituksesta, kun hallitus päättää Ylen rahoituksesta?

Tarjotut vastaukset Yleisradion ongelmaan ovat olleet kauttaaltaan epätyydyttäviä. Ne pysyvät epätyydyttävinä niin kauan kuin periaatteellista ristiriitaa riippumattomuuden ja rahoituksen välillä ei ratkaista. Suomessa täytyisi käydä periaatteellinen keskustelu siitä, mikä on valtion oikea tehtävä mediamarkkinoilla.

Varteenotettava vaihtoehto on se, että valtio pelkästään takaa reilun pelikentän yksityisille yrityksille aivan kuin muillakin markkinoilla. Jos julkisesti rahoitettua mediatuotantoa katsotaan tarvittavan, ei ole lainkaan selvää että sen tuottamiseen tarvitaan valtion oma yritys.

Heikki Pursiainen,  Ajatuspaja Liberan toimitusjohtaja

25/28 puheenvuoroa sananvapaudesta

#EnOlisiTässä -kampanja kasvaa Suomi 100 –juhlavuoden mittaiseksi, yhteiskunnalliseksi ja kollektiiviseksi taideteoksi. Se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Helmikuun teema #EnOlisiTässä -kampanjassa on sananvapaus. 28 suomalaista ajattelijaa kirjoittavat aiheesta otsikolla XXX puheenvuoroa sananvapaudesta. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, toimittajia, filosofeja, poliitikkoja ja ihan tavallisia ihmisiä. Tekstejä on yksi kuun jokaiselle päivälle.

#EnOlisiTässä -kampanja on valtakunnallinen ja sitoutumaton, niin puoluepoliittisesti kuin aatteellisestikin. Kampanja pyörii vapaaehtoisvoimin – se on takaisinmaksua siitä, mitä olemme saaneet. #EnOlisiTässä käynnistyi spontaanisti, yhdestä facebook-päivityksestä ja kasvoi siitä kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Ihmisten tarinoita löytää kampanjan blogista.

Pro Hyvinvointivaltio