17/28 Sananvapautta suuriruhtinaskunnassa

Jari Hanska kirjoitti Ylen kriisistä

Kuva: Matti Pyykkö.

Viime vuoden joulukuussa Ylessä alkoi kriisi. Kävi ilmi, että pääministeri Sipilä hermostui hänen sidonnaisuuksistaan tehdystä uutisesta. Sen jälkeen Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen hyllytti useamman aihetta käsittelevän jatkojutun.

Kriisin aikana kaksi Sipilä-uutisoinnissa mukana ollutta toimittajaa teki omat johtopäätöksensä ja lähti Ylestä, yhden työsuhdetta ei enää jatkettu ja lopulta Atte Jääskeläistä A-Studion lähetyksessä hiilllostanut Susanne Päivärinta irtisanoutui. Pressiklubia vetävä Ruben Stiller, jota oli uhattu jopa varoituksella, mikäli hän olisi jatkanut Sipilää käsittelevän jakson valmistelua, puolestaan jätti television. Kaikki edellä mainitut kritisoivat voimakkaasti Jääskeläisen johtamistapaa ja journalistisen päätösvallan luovuttamista talon ulkopuolelle.

Ylen kriisi on muuttanut käsitystäni Suomen sananvapauden tilasta. Olen aikaisemmin käynyt luennoimassa journalismista ja sananvapauteen liittyvissä ongelmista opiskelijoille eri oppilaitoksissa. Yleensä olen nostanut suurimpana riskinä esiin sen, että Suomessa piirit ovat hyvin pienet ja etenkin päällikkötoimittajilla voi syntyä haitallisia luottamussuhteita valtaapitävien kanssa. Kun kuuluu samaan kerhoon, niin kritiikin kohdistaa mieluummin muualle.

Kyse ei ole niinkään korruptiosta kuin halusta kuulua joukkoon, samaistumisesta valtaan. Päällikkötoimittajat ovat yhteiskuntamme hierarkiassa varsin korkealla ja halu miellyttää samaan sosiaaliseen piiriin kuuluvia voi muodostua taakaksi. Kukaan ei halua pilata hyvää tunnelmaa.

Ylen viime aikaisten tapahtumien myötä olen joutunut päivittämään tilannekuvaani. Ylen ympärillä käyty keskustelu on herättänyt kylmäävän ajatuksen. Näyttää siltä, että Suomi ei kuulukaan läntiseen maailmaan vaan on edelleen henkisesti tsaarinaikaisen Venäjän läntisin periferia. Verrattuna läntisempiin naapureihimme, on mediamme tapa käsitellä valtaa varsin hellä.

 
Kun sekaannus Ylessä oli jatkunut jo viikkotolkulla Päätoimittajien yhdistys otti kantaa tilanteeseen. Joku voisi kuvitella, että päätoimittajat linjaisivat miten tärkeää sananvapauden puolustaminen on myös sellaisissa tilanteissa, jossa pääministeri tai joku muu valtaapitävä saattaa suuttua. Sen sijaan päätoimittajat linjasivat, että toimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan vaan työnantajansa sananvapautta. Tällaisesta sananvapauden määritelmästä ei varmaan kukaan ollut aiemmin kuullutkaan.

Kiinnostavaa on mitä päätoimittajat eivät sanoneet. He eivät maininneet lainkaan journalistin ohjeiden ensimmäistä kohtaa.

”Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.”

Toisin sanoen journalistin ohjeissa tärkein ja ainoa sidosryhmä on yleisö, jolla on oikeus tietää. Heitä kohtaan toimittajalla on kaikista suurin velvollisuus.

Kun Yle kriisi käynnistyi, sen ytimisessä oli juuri edellä mainittu kohta. Tulisiko yleisölle esimerkiksi kertoa miten pääministeri on pommittanut yötä myöden yksittäistä toimittajaa, joka on tehnyt kriittisen ja faktoiltaan täysin paikkansa pitävän uutisen? Entä tulisiko mediatalon itse uutisoida siitä, miten päätoimittaja on halunnut pääministerin yhteydenottojen jälkeen hyllyttää aihetta käsittelevät jatkojutut?

Tämän yleisön oikeuden päätoimittajat sivuuttivat lausunnossaan täysin. Toisaalta Päätoimittajien yhdistyksen slogan onkin ”päätoimittajien parhaaksi”. Näin tilanne palautuu juuri samaan ongelmaan, josta olen tilittänyt opiskelijoille. Yleisön oikeus saada tietoa yhteiskunnasta ja sen tapahtumista jää helposti muiden periaatteiden varjoon.

Tähän päivään mennessä kukaan ei ole myöskään vaivautunut kysymään, ketkä kaikki päätoimittajat ovat Päätoimittajien yhdistyksen julkaiseman kirjoituksen takana. Ainoat nimet, jotka tekstin alta löytyvät, ovat yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi (Kauppalehti) ja varapuheenjohtaja Merja Ylä-Anttila (MTV Uutiset).

Nyt muilla päätoimittajilla olisi hyvä mahdollisuus osoittaa, että he seisovat journalismia päivittäin tekevien alaistensa takana ja ovat valmiita käsittelemään vaikeita ja ikäviäkin aiheita. Sananvapauden ylläpitäminen vaatii medialta myös itsekritiikkiä. Sen vuoksi olisi hyvä, että Yleisradion tilanteesta ja ongelmista tehtäisiin uutisoinnin lisäksi myös riippumaton selvitys.

Jari Hanska, toimittaja

17/28 puheenvuoroa sananvapaudesta

#EnOlisiTässä -kampanja kasvaa Suomi 100 –juhlavuoden mittaiseksi, yhteiskunnalliseksi ja kollektiiviseksi taideteoksi. Se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Helmikuun teema #EnOlisiTässä -kampanjassa on sananvapaus. 28 suomalaista ajattelijaa kirjoittavat aiheesta otsikolla XXX puheenvuoroa sananvapaudesta. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, toimittajia, filosofeja, poliitikkoja ja ihan tavallisia ihmisiä. Tekstejä on yksi kuun jokaiselle päivälle.

#EnOlisiTässä -kampanja on valtakunnallinen ja sitoutumaton, niin puoluepoliittisesti kuin aatteellisestikin. Kampanja pyörii vapaaehtoisvoimin – se on takaisinmaksua siitä, mitä olemme saaneet. #EnOlisiTässä käynnistyi spontaanisti, yhdestä facebook-päivityksestä ja kasvoi siitä kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Ihmisten tarinoita löytää kampanjan blogista.

Pro Hyvinvointivaltio