15/28 Sana on vapaa

Juuso Kekkonen kirjoitti siitä, mitä narri saa sanoa

Suomesta voi ja pitääkin sanoa monenlaista pahaa. Me olemme väkivaltainen, umpimielinen, rasistinen, ksenofobinen, seksistinen, homofobinen, transfobinen, älyllisesti laiska ja moraalisesta selkärangattomuudestaan ylpeä maa. Kansallisen sielumme tärkeimpiä pelastavia tekijöitä on ollut vähäinen osamme maailmanhistoriassa. Ainut syy, miksi me emme ole globaalisti pelätympi ja vihatumpi maa, on se, ettei meillä pitkään aikaan ollut valtaa alistaa juuri ketään tahtomme alle. On onni, etteivät Suur-Suomi-harhat koskaan toteutuneet: Olisimme olleet kamalia isäntiä valloittamillamme alueilla. Kysykää vaikka saamelaisilta.

Tässä maassa on monta perustavanlaatuista asiaa, joita syvästi vihaan ja häpeän. Mutta joudun myöntämään, että toivoa on. Minä teen nimittäin työtä, joka on monissa maissa laitonta. Minä olen koomikko.

“Alexander Stubb on ilmiselvästi hai ihmispuvussa. Laskekaa hampaat, katsokaa sen kuolleita silmiä. Epäilen, ettei se pysty saamaan orgasmia, ellei se hakkaa samalla koditonta prostituoitua.”

Minä kritisoin tämä maan nykyisiä ja menneitä päättäjiä kovasanaisesti ja ilkeästi. Tämän hetkisessä hallituksessamme moraalinen laiskuus, tahallinen julmuus ja pitelemätön ahneus tuntuvat olevan olennainen osa agendaa, eivätkä he ole edes hyviä salailemaan sitä. Ja siksi heitä pitää pilkata koko ajan ja kovaa. Uskon, että tämä on demokratian kannalta olennaista: Narrin täytyy olla johtajia kohtaan armoton, joskus jopa epäreilu. Se on yksi tärkeimpiä tapoja testata, ansaitseeko päättäjä luottamusasemaa, jonka hänelle olemme antaneet. Jos johtaja ei kestä, että hänelle nauretaan, hän ei tahdo olla johtaja demokraattisessa valtiossa, vaan diktatuurissa. Koomikot toimivat ikäänkuin kanarialintuina kaivoksessa, kun testaamme demokratian tilaa.

“Profeetta Mohammedista on vaarallista tehdä taulu, koska niitä ei vielä ole tehty riittävän montaa. Jos joku tekisi nyt pissalla, kakalla, menkkaverellä ja spermalla maalatun taulun Jeesuksesta, useimpien reaktio olisi vain silmien pyörittely: Eikö tämä ole jo nähty?”

Minä myös pilkkaan uskontoja ja niiden jumalia riemulla ja röyhkeydellä lavalla ja sen ulkopuolella. Erityisen mieluusti pieksän puheissani tietysti kristinuskoa. Sehän on meidän kulttuurimme vallallaoleva harha ja ansaitsee siksi erityiskohtelua. Minusta kristinusko on kaikissa tähän asti kohtaamissani ilmenemismuodoissaan moraaliton ja lapsellinen ajatusrakennelma. Se ei missään tapauksessa saa nousta nykyistä tärkeämpään rooliin kulttuurissamme, jos tahdomme rämpiä yhä kauemmas pimeältä keskiajalta kohti 2010-lukua. On olennaista muistaa, millaisiin hirmutöihin kristityt kykenivät, kun heillä oli absoluuttinen valta toteuttaa tahtoaan. Uskonnoista täytyy puhua pahaa, koska vastareaktiosta näemme, millaisella moraalisella asteella näiden oppien seuraajat liikkuvat tänä päivänä.

Jo nämä ylläolevat ovat minusta positiivisia merkkejä Suomessa. Voimme kritisoida valtaa ja kaikkea, mitä toiset pitävät pyhänä. Mutta ennen kaikkea koen, että työni nuorten parissa on merkki kehityksestämme maana.

Minä kierrän kouluissa puhumassa seksistä, sukupuolesta ja ihmissuhteista tavalla, joka oli aiemmin hyvin selkeällä tavalla laitonta. Homoseksuaalisuuteen kehoittaminen oli rikollista toimintaa vuoteen 1999 saakka, joka oli sama vuosi, jona sain päähäni ylioppilaslakin. Ja nyt 2010-luvulla olen tuomioiden sijaan saanut työstäni palkintoja, apurahoja ja kiitosta. Vastareaktoiltakaan ei tietenkään olla täysin vältytty, mutta sitä on rehellisyyden nimissä tullut odotettua vähemmän ja lähinnä sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole esitystäni nähneet. Me Suomessa annamme todella korkeatasoista tietoa seksuaalisuuteen liittyvää tietoa nuorille jopa kansainvälisesti mitattuna. Ja kyse on nimenomaan sanavapaudesta: Nuorilla on oikeus tietää!

Kun ihmiset puhuu ihaillen perinteisestä, raamatullisesta avioliitosta, ne ei oikeasti tarkoita sitä. Oikein perinteinen pronssikauden avioliitto tarkoitti sitä, että miehet myi naisia toisilleen. Se oli naisten orjakauppaa. Ja tuoreen kauppatavaran merkki, kun isä myi tyttärensä naapurin sedälle, oli ehyt immenkalvo, joka ei ole pelkästään ihan saatanan vastenmielistä, vaan myös ravistelevan tyhmää, koska ne ei tienneet, miten immenkalvo toimii. Perinteisen avioliiton kannattajat haikailee oikeasti avioliittoa sellaisena, kuin se oli jossain 80-luvulla. Että homot ei päässeet naimisiin ja vaimoa sai vielä laillisesti lyödä ja raiskata, mutta sitä ei katsottu hyvällä.”

Olen koomikko ja kirjoittaja, jonka takia sananvapaus on ratkaiseva osa elämääni. Sanavapaus antaa minulle toivoa tässä hullussa maailmassa. Ja koska olen kohtuuttomassa avoimuudessani tällainen ammattimainen punavihersuvakkiateistipervofeministihomosaatiokulttuurimädättäjä, olen tietenkin tasaisesti myös sanavapauden nurjan puolen vastaanottaja.

Mutta minä uskon asioihin, joista puhun ja kirjoitan. Hyvät ideat todetaan parhaiten kestäviksi, jos ne sietävät ravistelua ja purkuyrityksiä, jonka takia rakentava kritiikki on aina tervetullutta. Sana on vapaa. Vain niin meistä tulee parempia kuin olimme eilen.

(Lainausmerkeissä olevat tekstit ovat lainauksia lavalla sanomistani asioista. Mitään näistä en ole sanonut kouluesityksissä.)

Juuso Kekkonen, koomikko/kirjoittaja

15/28 puheenvuoroa sananvapaudesta

#EnOlisiTässä -kampanja kasvaa Suomi 100 –juhlavuoden mittaiseksi, yhteiskunnalliseksi ja kollektiiviseksi taideteoksi. Se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Helmikuun teema #EnOlisiTässä -kampanjassa on sananvapaus. 28 suomalaista ajattelijaa kirjoittavat aiheesta otsikolla XXX puheenvuoroa sananvapaudesta. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, toimittajia, filosofeja, poliitikkoja ja ihan tavallisia ihmisiä. Tekstejä on yksi kuun jokaiselle päivälle.

#EnOlisiTässä -kampanja on valtakunnallinen ja sitoutumaton, niin puoluepoliittisesti kuin aatteellisestikin. Kampanja pyörii vapaaehtoisvoimin – se on takaisinmaksua siitä, mitä olemme saaneet. #EnOlisiTässä käynnistyi spontaanisti, yhdestä facebook-päivityksestä ja kasvoi siitä kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Ihmisten tarinoita löytää kampanjan blogista.

Pro Hyvinvointivaltio