13/28 Kirje yhdysvaltalaiselta ystävältä

Aaron Henne kirjoitti siitä, millaista on elää Donald Trumpin ajassa

Rakkaat ystävät.

Olen kauhuissani. No en oikeastaan.

Olen raivoissani. Lähestulkoon.

Olen täynnä tarmoa. Juuri niin.

Olin kokeellisen teatterin tekijä liberaalissa Los Angelesissa ja olin jo ehtinyt muuttua omahyväiseksi. Ihan totta. Vaikka oikeudenmukaisuuden kysymykset olivat minulle tärkeitä, keskityin niihin työssäni vain silloin tällöin. Elämäni oli aika mukavaa.

Etelä-Kalifornia oli (on yhä) aurinkoinen ja täynnä luovan alan mahdollisuuksia. Minulla oli (on yhä, toistaiseksi) terveydenhoitojärjestelmä, kiitos Obamacaren. Maa tuntui hyväksyvän yhä moninaisempia tapoja elää (esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki tunnustettiin valtakunnallisella tasolla, sukupuoli-identiteettien moninaisuus tuli (tulee) yhä näkyvämmäksi, lait ja käytännöt muokkautuvat sen mukaan) ja vaikutti siltä, että Yhdysvallat olisi jo selättänyt synkimmät hetkensä. Toivoin jopa, että myös mustien kokema poliisiväkivalta, samoin kuin jotkut takaiskut vähemmistöjen oikeuksissa, olisivat molemmat olleet vain merkkejä siitä, että suunta oli oikea. Haavahan märkii juuri ennen kuin alkaa parantua. Me olimme tervehtymässä, ja se sattui. Niin uskoin. Mutta silti, vaikka taiteellinen työni tapahtui yhteiskunnan hyväksi, saatoin välillä kuvittella, että pelkkä luominen itsessään olisi kyllin.

Toisin sanoen: Pidin itsestäänselvyytenä sitä, että minulla oli oikeus ilmaista itseäni vapaasti. Ja jos jotain pitää itsestäänselvyytenä, ei välttämättä muista, että oikeuden kääntöpuoli on aina velvollisuus. Velvollisuus puolustaa niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa, sillä se on vastuuta koko ihmiskunnan hyvinvoinnista. Velvollisuus peilata sekä tätä hetkeä että menneitä ja tulevia aikoja, mutta ei siksi, että ne näyttäytyisivät naurettavina (vaikka nauru voi olla hyvä keino ylevämpiin päämääriin), vaan jotta epätäydellisyys tulisi nähtyä. Velvollisuus luopua siitä, mitä minä haluaisin sanoa, jotta me voisimme kuunnella toisiamme. Kun maassa on sisäisiä uhkia, minä – ja uskon että myös moni muu – muistan taas paremmin nämä velvollisuuteni.

Ja niinpä, minä, taiteilija

Luovan työn tekijä

Ihmisolento

Los Angelesissa

Yhdysvalloissa

Tällä planeetalla

Teen tänään ja tässä muutamia lupauksia:

Lupaan, että en hämmenny vaikka faktoja mitätöidään ja tosiasioita sekoitetaan.

Lupaan, että en hiljene muukalaisvihan edessä.

Lupaan, että en tyydy kertomaan pikkusieluisia, sisäänpäinkääntyviä tarinoita, sellaisia kuin tarina, jota nykyinen hallinto haluaisi kertoa maastamme.

Lupaan kirjoittaa näytelmiä maahanmuuttajista ja kytkeä heitä myyttisiin tarinoihin, jotta muistaisimme että vieraanvaraisuus on osa dna:tamme.

Lupaan työskentella monista taustoista ja uskomusjärjestelmistä tulevien ihmisten kanssa, koska maailma on laaja ja monimuotoinen.

Lupaan tukea ja etsiä yhteistyökumppaneiksi sellaisia organisaatioita, jotka työskentelevät vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Lupaan panna pantiksi oman vapauteni, jos tarvitaan. Sitä puolustan kynälläni, äänelläni ja kehollani.

Uskon yhä, että haava paranee. Hetken se vielä märkii, hetken sitä kutittaa ja polttelee, on vaara, että tulehdus vain leviää laajemmalle. Nyt vielä sattuu. Me huudamme, voihkimme ja itkemme, mutta emme anna sen tapahtua. Emme kenties pysty ompelemaan haavaa umpeen, mutta voimme tutkia sitä, jotta tietäisimme, mistä on kyse. Miksi olemme sairastuneet.

Ja tosiasiassa

Huudot

Voihkaisut

Itku

Ne auttavat kestämään kipua.

Ne helpottavat tervehtymistä.

Minä olen peloissani.

Olen raivoissani.

Olen täynnä tarmoa.

Sydämellisesti, Aaron Henne  (Los Angeles, CA)

Aaron Henne on losangelesilaisen Theatre Dybbukin taiteellinen johtaja.

13/28 puheenvuoroa sananvapaudesta

#EnOlisiTässä -kampanja kasvaa Suomi 100 –juhlavuoden mittaiseksi, yhteiskunnalliseksi ja kollektiiviseksi taideteoksi. Se on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Helmikuun teema #EnOlisiTässä -kampanjassa on sananvapaus. 28 suomalaista ajattelijaa kirjoittavat aiheesta otsikolla XXX puheenvuoroa sananvapaudesta. Kirjoittajien joukossa on taiteilijoita, tutkijoita, toimittajia, filosofeja, poliitikkoja ja ihan tavallisia ihmisiä. Tekstejä on yksi kuun jokaiselle päivälle.

#EnOlisiTässä -kampanja on valtakunnallinen ja sitoutumaton, niin puoluepoliittisesti kuin aatteellisestikin. Kampanja pyörii vapaaehtoisvoimin – se on takaisinmaksua siitä, mitä olemme saaneet. #EnOlisiTässä käynnistyi spontaanisti, yhdestä facebook-päivityksestä ja kasvoi siitä kokonaiseksi kansanliikkeeksi. Ihmisten tarinoita löytää kampanjan blogista.

Pro Hyvinvointivaltio